Tiitu Takalo

Uutta aloittelemassa

Uusia asioita on tapahtumassa. Tämä on uuden blogin ensimmäinen julkaisu. Vanhaa blogi arkistoidaan parhaillaan ja sen artikkelit ovat luettavissa piakkoin.

 

Myös uutta pienjulkaisua on syntymässä. Tein vuonna 2024 kolme työmatkaa junalla Suomesta Englantiin ja takaisin. Piirsin kanssamatkustajia ajankulukseni pitkillä junamatkoilla alla näkyviin luonnosvihkoihin. Näitä piirroksia on kerätty tähän julkaisuun, jota olen parhaillaan vääntämässä painokuntoon työharjoittelijani, Roosa Littow:n kanssa.

 

 

 

Keksimme leimata julkaisun nimen käsin kanteen. Tätä varten piti tietysti hankkia uusia ihania leimasinmusteita. Julkaisun nimeksi ei tule In a Train, niin kuin testileimassa aluksi luki, vaan On a train. Leimasta innostuneena halusin myös sisäsivulle leimattua tekstiä. Näitä en sentään leimaa kuin kerran ja kulkevat sitten skannerin kautta Roosan koneelle taitto-ohjelmaan. Kun leikkelin saksilla yksittäisien pienten kumisten kirjainleimojen pohjia pienemmiksi ja fotarissa yksi kerrallaan siirtelin kirjaimia, saadakseni kirjainvälin vähän pienemmäksi, tuli mieleen, että tähän voisi olla joku helpompikin tapa. Esimerkiksi joku fontti. Mutta kuka nyt elämästä helppoa haluaisi? Selvästikään en minä ainakaan.

 

 

Kerron sitten täällä kun julkaisu tulee painosta ja leimat kaivetaan esiin. Tiedän että olen silloin niin innoissani, että kerron kaikille, jotka vain kuuntelevat.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 kommenttia
Tekstinsisäiset palautteet
Katso kaikki kommentit